Tee itse paperisia joulukoristeita

Jouluksi koristelu on aina hauskaa, mutta siitä tulee vielä erityisempää, kun olet tehnyt koristeet itse. Koristeiden valmistaminen paperista – etenkin jos käytät edelliseltä vuodelta säästettyä vanhaa lahjapaperia – on myös ympäristöystävällistä.

Tässä on 10 itse tehtävää joulukoristetta, joiden valmistamisesta kaikenikäiset lapset nauttivat. Tarvitset vain paperia, liimaa (myös teippiä tai niittejä voi käyttää), maaleja, sakset, villalankaa, piipunrasseja ja jonkin sopivan muodon piirrettäväksi tai jäljitettäväksi.

1. Paperiketjut

Viktoriaanisen ajan ihmiset käyttivät paperiketjuja ensimmäisinä joulukuusien koristeluun. Vaatimaton paperiketju on saattanut menettää suosiotaan viime vuosikymmeninä, mutta nyt se tekee paluuta kauniin yksinkertaisuutensa ja ympäristöystävällisyytensä ansiosta – paperiketjuja voi valmistaa lähes kaikenlaisista paperinpalasista, ja ne voidaan kierrättää.

Paperiketjujen mallipohjan voi ladata Love Paper Creations Christmas -sivulta.

2. Paperipallot

Nämä paperipallot näyttävät kauniilta kuusesta riippumassa, tai pujota useita villalangan tai nauhan varaan ja tee niistä koristeköynnös. Pidä koristelu yksinkertaisena käyttämällä tavallista valkoista paperia tai lisää väriä värillisillä papereilla tai vanhalla lahjapaperilla.

Ota muutama A4-kokoinen värillinen paperiarkki ja sakset ja leikkaa paperiarkit suikaleiksi. Kun kaikki paperisuikaleet on leikattu, aseta ne päällekkäin keskikohdistaan niin, että reunat osoittavat eri suuntiin ja muodostavat ympyrän… Loput ohjeet omien paperipallojen valmistamiseen löydät täältä.

3. Leikatut paperisydämet

Näissä leikatuissa sydämissä on se hyvä puoli, että voit säästää ne ja käyttää niitä uudelleen ystävänpäivänä! Tee suuri sydän puolikkaasta punaista A4-paperia ja pieni sydän neljäsosasta paperiarkkia.

Valmistusohje: Taita paperi kahtia ja piirrä puolikas sydän – taitos muodostaa sydämen keskikohdan, kun avaat paperin. Leikkaa sydämen muoto varovasti irti. Leikkaa keskeltä pienempi sydämen muoto. Tee yläreunaan reikä villalangan tai nauhan pujottamista varten tai tee paperisuikaleesta lenkki ja liimaa se sydämen yläreunaan. Ripusta sydän kuuseen tai pujota useita villalangan tai nauhan varaan ja tee niistä koristeköynnös.

Vinkki: jos sinulla on joulunmuotoisia piparkakkumuotteja, sinun ei tarvitse rajoittua sydämiin – piirrä ja leikkaa niiden avulla mikä tahansa muoto ja tee siitä yksinkertainen ripustettava paperikoriste.

4. Paperiset lumihiutaleet

Nämä sopivat kauniisti ikkunaan ripustettaviksi koristeiksi. Mallipohjaa ei tarvita, joten aivan kuten oikeat lumihiutaleet, jokainen tekemäsi koriste on ainutlaatuinen. Saat lisää vaihtelua käyttämällä erikokoisia paperiarkkeja erikokoisten lumihiutaleiden valmistamiseen.

Valmistusohje: Aloita neliönmuotoisesta paperista. Taita se kahtia kolmioksi ja taita sitten vielä kerran kahtia, jolloin muodostuu toinen, pienempi kolmio. Taita kolmio kolmasosiin niin, että vasen ja oikea reuna asettuvat kohdakkain. Alareunaan pitäisi jäädä kaksi kärkeä, jotka voit leikata pois suoran reunan muodostamiseksi. Piirrä seuraavaksi kolmioon kuvioita ennen leikkaamista tai ryhdy suoraan leikkaamaan vapaalla kädellä! Muista jättää osa taitetusta reunasta ehjäksi, sillä muuten lumihiutale hajoaa. Kun olet leikannut kuvion valmiiksi, avaa lumihiutale. Pujota useita lumihiutaleita villalangan varaan ja ripusta ne ikkunaan.

5. Origami-joulukuuset

Käyttämällä vihreää ja ruskeaa paperia – tai maalaamalla valkoisen paperin – voit tehdä kauniita origamikuusia ripustettaviksi tai pienen metsämaiseman luomiseksi. Tee koristepalloja rypistämällä pieniä paloja värillistä silkkipaperia ja kiinnitä ne liimalla kuuseen.

Origamikuusen mallipohjan voi ladata Love Paper Creations Christmas -sivulta.

6. Paperilyhdyt

Nämä paperilyhdyt sopivat täydellisesti kuuseen ripustettaviksi tai koristeköynnökseksi ikkunaan tai kattoon. Ne ovat näyttäviä koristeita ja erittäin helppoja valmistaa.

Valmistusohje: Ota A4-kokoinen paperiarkki, leikkaa toisesta lyhyestä reunasta 2 cm:n levyinen suikale ja laita se sivuun – siitä tulee lyhdyn kahva. Taita jäljelle jäänyt suuri paperipala pituussuunnassa kahtia, pitkät reunat vastakkain. Piirrä 2 cm:n päähän yläreunasta vaakasuora viiva. Tee taitetusta reunasta viivaan asti viiltoja 2 cm:n välein. Avaa paperi ja koristele haluamallasi tavalla. Yhdistä lyhyet reunat lieriöksi ja liimaa ne yhteen. Kiinnitä aiemmin sivuun laitettu paperisuikale kahvaksi.

7. Paperinen enkelikoriste kuusen latvaan

Tämä suloinen ja yksinkertainen enkeli ilahduttaa minkä tahansa joulukuusen latvassa. Tarvitset vain paperisen kakkupaperin, piipunrassin, liimaa ja kartonkia.

Valmistusohje: Leikkaa kakkupaperi kahtia ja kääri se kartion muotoon. Liimaa reunat yhteen. Tee pää muotoilemalla piipunrassista rengas ja jätä siitä 5 cm:n pituinen osa, jonka voit työntää paperisen kakkupaperikartion yläosaan. Leikkaa kartongista siivenmuotoiset palat ja liimaa ne taakse. Aseta enkeli näkyvälle paikalle kuusen latvaan.

8. Jouluhahmot vessapaperirullista

Useimmat meistä ovat tehneet vessapaperirullasta joulupukin tai lumiukon päiväkodissa tai alakoulussa. Sen lisäksi, että niissä voi hyödyntää vanhoja vessa- tai talouspaperirullia, niiden tekeminen on myös todella hauskaa.

Valmistusohje: Maalaa rulla punaiseksi tai päällystä se punaisella paperilla joulupukiksi tai valkoiseksi lumiukoksi. Tee hattu leikkaamalla paperista pieni ympyrä (halkaisija noin 9 cm; joulupukille punainen ja lumiukolle haluamasi värinen) ja leikkaa se kahtia. Kääri puolikas kartioksi ja liimaa. Liimaa hattu paperirullan päälle. Maalaa tai tee paperista joulupukin vyö ja napit. Vanusta saa täydellisen pehmeän parran. Leikkaa oranssista paperista porkkananmuotoinen nenä lumiukolle ja maalaa tai tee paperista huivi hänen kaulansa ympärille. Tee lumiukon silmät ja napit maalilla tai rypistetyllä mustalla silkkipaperilla. Aseta valmis hahmo näkyvälle paikalle!

9. Paperinen ikkunatähti

Silkkipaperista tai hieman vahvemmasta askarteluliikkeistä saatavasta leijapaperista valmistetut paperitähdet näyttävät kauniilta ikkunaan ripustettuina, kun lampun lämmin valo loistaa niiden läpi takaa.

Valmistusohje: Leikkaa paperista kahdeksan samankokoista neliötä. Taita jokainen neliö kahtia kolmioksi. Avaa neliö ja taita sitten sivut keskiviivalle timantin muotoiseksi. Tähden kokoaminen: lisää ensimmäisen timantin etupuolelle pieni tippa liimaa timantin kärkiin ja aseta seuraava timantti kulmittain niin, että sen lyhyt reuna asettuu ensimmäisen timantin pitkää reunaa vasten – monet verkkosivustot ja YouTube-videot havainnollistavat tätä – jatka, kunnes olet muodostanut kokonaisen tähden.

10. Joulumobile

Kun seuraavan kerran lähdet kävelylle, etsi kaunis oksa tai hoikka haara, josta voisi tehdä näyttävän joulumobilen. Ripusta villalangan tai nauhan avulla valitsemiasi paperisia lumihiutaleita, paperipalloja tai sydämiä (valmistusohjeet edellä). Sido villalangan tai nauhan pätkä oksan kumpaankin päähän ripustuslenkiksi. Ripusta mobile!

Kaikissa näissä askarteluissa on parasta se, että voit säilyttää ne ensi vuoteen tai laittaa ne kierrätysastiaan. Löydät lisää paperiaskarteluja täältä.

Lähteet:

https://www.thesprucecrafts.com/pretty-paper-christmas-ornaments-4111279

https://www.idealhome.co.uk/all-rooms-ideas/how-to-make-your-own-christmas-decorations-91154

https://www.nationaltrust.org.uk/lists/christmas-crafts-how-to-guides

https://www.prima.co.uk/craft/easy-craft-ideas/news/a19733/paper-christmas-tree-decorations