Paperiperinteitä eri puolilta maailmaa

Paperin rooli eri puolilta maailmaa tulevissa perinteissä

Paperi on keskeisessä roolissa joissakin maailman vanhimmista ja yhä nykyäänkin harjoitettavista perinteistä – sillä kirjoitetaan, sitä taitellaan, sen annetaan kellua tai se poltetaan… Tässä esittelemme 12 kiehtovinta perinnettä eri puolilta maailmaa. Niissä kaikissa paperilla on tärkeä osa.

Lyhtyjuhla – Kiina

Yleensä helmikuussa vietettävä perinteinen kiinalainen juhla merkitsee kiinalaisen uudenvuoden juhlakauden viimeistä päivää. Sen juuret ulottuvat yli 2 000 vuoden taakse. Juhlayönä kadut koristellaan värikkäillä paperilyhdyillä, jotka ovat lähes aina punaisia ja symboloivat hyvää onnea, menestystä, iloa ja onnellisuutta. Lyhtyjen sytyttäminen symboloi entisestä minästä irti päästämistä ja uuden minän toivottamista tervetulleeksi.

Paper Traditions From Around The World - Paper Lantern Festival - China
www.chinahighlights.com

Paperiset koulukartiot – Saksa

1700-luvulta periytyvän tavan mukaan tietyillä Saksan alueilla lapselle annetaan ensimmäisenä koulupäivänä suuri paperikartio, joka tunnetaan nimellä Schultüte eli koulukartio ja joka on täytetty esimerkiksi makeisilla, leluilla ja koulutarvikkeilla. Lapsen elämässä siirtymävaiheena nähtävän perinteen tarkoituksena on lievittää jännitystä ja tehdä suuresta päivästä hieman makeampi.

Paper Traditions From Around The World - School Cones - Germany
www.dw.com

Kakizome – Japani

Yksi monista japanilaisen uudenvuoden juhlaperinteen tapahtumista on Kakizome, jossa kirjoitetaan vuoden ensimmäinen kalligrafiateos. Ihmiset kirjoittavat paperille toiveitaan tai tavoitteitaan, ja uskotaan, että Kakizome-työn polttaminen pyhäkössä tai temppelissä parantaa kalligrafiataitoja.

Paper Traditions From Around The World - Kakizome - Japan
www.thephoto-news.com

Tanabata – Japani

Heinä- tai elokuussa vietettävän Tanabata-juhlan (eli tähtijuhlan) aikana on tapana kirjoittaa toiveensa värikkäälle paperinpalalle, jota kutsutaan nimellä tanzaku, ja ripustaa ne bambupuuhun. Paperit poltetaan usein juhlan jälkeen siinä toivossa, että toiveet toteutuvat.

Paper Traditions From Around The World - Tanabata - Japan
www.thoughtco.com

Jouluräiskäleet – Yhdistynyt kuningaskunta

Noin vuonna 1845 alkunsa saaneet jouluräiskäleet kuuluvat olennaisesti brittiläiseen joulupöytään. Ne koostuvat värikkääseen paperiin kääritystä pahviputkesta, jonka sisällä on pieni lahja tai lelu. Niissä on yleensä myös silkkipaperista valmistettu juhlava paperihattu sekä surkea vitsi tai arvoitus. Räiskäleestä tarttuu kiinni kaksi ihmistä, jotka vetävät sitä eri suuntiin, jolloin sen sisällä oleva pieni räjähde laukeaa vaimealla pamahduksella – siitä nimi!

Paper Traditions From Around The World - Christmas Crackers - UK
www.mentalfloss.com

Nälkäisten henkien juhla – Itä-Aasia

Henkien juhla on tietyissä Itä-Aasian maissa vietettävä erityinen tapahtuma, jossa juhlistetaan vainajia ja huolehditaan heistä. Juhla merkitsee taivaan ja helvetin porttien avautumista ja antaa hengille mahdollisuuden vierailla elävien luona. Tänä aikana vainajien perheenjäsenet rukoilevat sekä tarjoavat hengille ruokaa ja juomaa rauhoittaakseen niitä. He polttavat myös monenlaisia vainajille tarkoitettuja paperiesineitä, kuten seteleiltä näyttävää ”helvetin rahaa”. Vainajille tarkoitetulla paperilla uskotaan olevan arvoa tuonpuoleisessa, joten rituaalin tarkoituksena on auttaa ratkaisemaan mahdolliset rahahuolet, joita hengillä saattaa olla.

Paper Traditions From Around The World - Hungry Ghost Festival - East Asia
www.theculturetrip.com

Wag-juhla – Egypti

Kuten monilla kulttuureilla eri puolilla maailmaa, myös muinaisilla egyptiläisillä oli vainajien kunniaksi vietettävä juhla. Wag-juhlan aikana ihmiset valmistivat paperiveneitä, joissa oli sieluille omistettuja pyhäkköjä, ja laskivat ne Niiliin kellumaan kohti länttä. Tuonelan jumalalle Osirikselle sekä kuolemalle ja uudelleensyntymiselle omistettu juhla on yksi vanhimmista egyptiläisten viettämistä juhlista.

Paper Traditions From Around The World - Wag Festival - Egypt
inlanding.wordpress.com

Aprillikalapäivä – Ranska

Perinteinen ranskalainen lasten aprillipila on yrittää kiinnittää paperikala pahaa-aavistamattoman ystävän tai vanhemman sukulaisen selkään ja paeta sitten nopeasti huutaen ”poisson d’avril!”.

Paper Traditions From Around The World - Aprils Fish Day - France
blog.pimsleur.com

Piñata – Meksiko

Vastoin yleistä uskomusta piñata sai alkunsa Aasiassa yli 700 vuotta sitten. Siellä lehmän tai härän hahmot päällystettiin värillisellä paperilla ja täytettiin siemenillä, minkä jälkeen ne poltettiin tuomaan hyvää onnea koko uudelle vuodelle. Nykyään piñata yhdistetään vahvimmin Meksikoon, jossa sitä käytetään yleensä hauskana ohjelmana juhlissa ja festivaaleilla. Pahvista valmistetut ja erilaisiksi hahmoiksi muotoillut piñatat koristellaan värillisellä paperilla ja täytetään makeisilla. Osallistujien silmät sidotaan, heille annetaan puukeppi ja heitä pyöräytetään paikallaan useita kertoja. Sen jälkeen heidän on yritettävä osua piñataan ja saada sen sisälle kätketyt herkut putoamaan.

culturacolectiva.com

Joulusydämet – Tanska

Punotut paperisydämet ovat Tanskan suosituin joulukoriste, ja on hyvin tyypillistä kokoontua ruokapöydän ääreen tekemään yhdessä paperikoristeita joulukuuseen. Sydänkuvioiden vaikeusaste vaihtelee, ja ilmeisesti monimutkaisimmat vaativat paljon kärsivällisyyttä. Siksi on erittäin suositeltavaa aloittaa yksinkertaisimmista malleista pettymysten välttämiseksi – etenkin lasten kanssa askarreltaessa.

Paper Traditions From Around The World - Christmas Hearts - Denmark
jolablot.com

Anonyymit ”hölmön kirjeet” – Tanska

Gaekkebrev eli hölmön kirje on paperilappu, joka on leikattu taidokkaaksi kuvioksi ja jonka sisällä on nokkela riimi tai arvoitus. Tanskassa on tapana lähettää tällaisia kirjeitä perheenjäsenelle tai läheiselle aprillipäivänä, ja vastaanottajan on yritettävä arvata, kuka kirjeen lähetti. Jos hän arvaa oikein, hän saa suklaisen pääsiäismunan, mutta jos arvaus menee väärin, vastaanottajan on annettava sellainen lähettäjälle.

Paper Traditions From Around The World - Anonymous Fool Letter - Denmark
gracelizabeth.home.blog

Parol-lyhdyt – Filippiinit

Bambutikuista ja japanilaisesta paperista perinteisesti valmistettuja koristeellisia parol-lyhtyjä käytetään Filippiinien katujen koristeluun joulukaudella. Ne ovat yleensä tähdenmuotoisia, mutta niiden koko vaihtelee, ja ne symboloivat valoa ja toivoa. Niistä on tullut filippiiniläisille yhtä tärkeä joulun symboli kuin joulukuusi on länsimaisissa kulttuureissa.

Paper Traditions From Around The World - Parols - The Philippines
themixedculture.com